sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

Takapakkeja

Nyt on aika avata viimeisen parin kuukauden tapahtumia. Ei ole hirveästi positiivista kerrottavaa, mutta en halua enää kaunistella asiaa. Lukuisten kiinnostuneiden kyselyiden vuoksi kerron nyt, mikä todellinen tilanteeni on tällä hetkellä.

Edellisessä kirjoituksessani joulukuun alussa kaikki oli vielä melko hyvin ja treenit näyttivät menevän kivasti eteenpäin. Polvissa oli jo parempia tuntemuksia ja kivuttomia harjoituksia oli useita takana. Kuitenkin joulun jälkeen kivut alkoivat taas voimistua ja minuun iski valtaisa turhautuminen. Koko syksyn jatkuneet kuntoutusjumpat eivät olleet tuottaneet sitä tulosta, mitä halusin. Niinpä aloitin tammikuussa uusien kuntoutusohjeiden parissa ja aluksi ne tuntuivat toimivan. Ainakin usko ja luotto niihin oli pakko muodostaa kovaksi.

Jatkoin ohjeiden parissa pari kuukautta, mutta edelleen lähes jokaisessa treenissä oli kiputuntemuksia ja oikeastaan alkuverryttelyn hidas hölkkä oli polville kaikkein pahin. Lähde siitä sitten tekemään treeniä iloisin mielin, kun jokaisella askeleella ajatus keskittyy siihen, kuinka hitosti polviin sattuukaan. Yritin myös saamieni ohjeiden mukaisesti siirtää ajatusta pois kivusta, koska onhan se niinkin, että tässä vuoden aikana olen herkistynyt polvien tuntemuksille aika paljon. Sekään ei auttanut.

Kivuista huolimatta pystyin tekemään ihan hyviä nopeustreenejä ja voimaharjoittelua kohtuullisin tuloksin. Mutta tiesin koko ajan, että se ei riitä! Tällaisella harjoittelulla en tule kehittymään riittävästi tai pääse niihin tuloksiin, joita haluan. Pitäisi pystyä saamaan itsestä kaikki irti ilman jatkuvaa kiputuntemusta tai sen karttamista. Kyllähän niinä muutamina väsyneinä iltoina on miettinyt mitä tässä nyt pitäisi tehdä.

Viikko sitten tapahtui jotain sellaista, jonka jälkeen seuraavan päätöksen tekeminen ei ollut vaikeaa. Kun kukaan ammattilainen ei oikein osannut antaa minulle neuvoa tilanteessani, polvet tekivät sen muiden puolesta. Lauantaina iltapäivällä niissä alkoi tuntua outoa paineen tunnetta ja parin tunnin päästä ne molemmat olivat turvonneet noin nelinkertaiksi. Seuraavana yönä en enää päässyt omin jaloin vessaan. Se oli aika pysäyttävä hetki, kun huomaa, että jalat eivät vaan kanna. Siitä pari päivää kävelinkin kyynärsauvojen kanssa ja pakko myöntää, että kyllä oli nöyrä ja alistettu olo. Ihminen, joka on hyvin aktiivinen ja liikkuvainen, joutuu käyttämään kyynärsauvoja päästäkseen paikasta toiseen. Se oli aivan käsittämätön ja kamala tunne. Välillä nauroin asialle ja välillä itkin.

Tämä tapahtuma oli merkki siitä, että nyt on tehtävä selkeämpiä päätöksiä ja toimenpiteitä polvien suhteen. Kukaan ei osannut tarkkaan sanoa, mistä polvien reaktio johtui, mutta selvää on, että jokin siellä aiheuttaa jatkuvaa tulehdusta. Seuraavaksi on siis edessä polvien tähystysleikkaus, jolla tilanne toivottavasti saadaan kuntoon. En tarkalleen tiedä, mitä se tarkoittaa jatkon kannalta, mutta siitä alkaa uusi ja toivottavasti tuloksellisempi kuntoutusjakso sekä paluu täysipainoiseen harjoitteluun.

Halu ja tahto päästä jälleen radalle on edelleen kova, joten ne tunteet tulevat määrittämään seuraavia kuukausia hyvin paljon. On saatava itsensä kuntoon ja terveeksi, ennen kuin pystyy harjoittelemaan jälleen sillä tasolla, jota huipputulokset vaativat.

Täältä noustaan vielä.