Olen yleisurheilija ja lajini on pika-aidat. Edustan Paltamon Urheilijoita. Paras tulokseni 100m aidoissa on 13,26 ja 60m aidoissa 8,18. Merkittävimpiä saavutuksiani ovat kesän 2011 Kalevan kisojen suomenmestaruus, kesien 2010, 2012 ja 2013 Kalevan kisojen hopeat sekä hallisuomenmestaruus 2013. Olen edustanut Suomea Helsingin ja hallissa Göteborgin Euroopanmestaruuskisoissa sekä Suomi-Ruotsi -maaottelussa neljä kertaa.
maanantai 28. tammikuuta 2013
Kauden avausta
Nyt on sitten kausi rykäisty käyntiin. Aidoissa aika 8,32 pienen soheltamisen jälkeen ei tietenkään tyydytä. Olen silti hyvillä mielin, sillä tiedän sen hyvän juoksun tulevan vielä seuraavien viikkojen aikana. On vaan jaloissa sellanen tunne! Sileällä juoksin pariin otteeseen ennätykseni, joka kirjataan nyt 7,64. Eteenpäin on siis menty ja erityisesti kiihdytysosa tuntui vaivattomalta ja helpolta, mutta maksimijuoksuvaihe sakkaa vielä hieman. Siinä riittää siis kevääksi työnsarkaa. Kolme starttia samalle päivälle, joten jalat oli tietenkin ihmeissään kisojen jälkeen. Nyt hieman palauttelua ja muutama hyvä treeni, niin ollaan valmiina seuraaviin koitoksiin. Nälkä on suuri!
Seuraavan kerran kilpailen ensi sunnuntaina Tähtien kisoissa Tampereella. Siellä on hienot kilpailut luvassa ja meilläkin on aidoissa kaksi juoksua. Alkuerät klo 16.10 alkaen ja finaali kisojen sähäkkänä päätöslajina klo 17.45. Jännitettävää riittää siis aivan loppuun saakka! Kisoista tulee myös suora lähetys, eli jos ette pääse nauttimaan kisoista paikan päälle, niin telkut auki ja parasta viihdettä sunnuntai-illalle TV2 klo 16.00 alkaen.
Nähdään siis Tampereella!
keskiviikko 23. tammikuuta 2013
Urheilija keskiössä –mitä tapahtuu kulisseissa?
Kirjoitin seuraavan tekstin eräällä liikunnan yhteiskuntatieteiden opintoihin sisältyvällä kurssilla ja julkaisen sen nyt täälläkin, koska aihe on niin ajankohtainen. Se sisältää kannanottoja ja pohdintaa Huippu-urheilun muutostyöryhmän raporttin liittyen.
Urheilijan polku ja urheilija keskiössä ovat muutostyöryhmän raportin kantavia ja varmasti kauan mietittyjä voimasanoja. Ajatus niistä ja niiden kehittämisestä ovat kauniita ja pidän siitä, että huippu-urheiluun halutaan satsata paljon ja kehittää sen ympärille verkosto, jossa ajatellaan vain urheilijan parasta ja kehittymistä urheilijana. Pidän itsekin tärkeänä sitä, että urheilija asetetaan keskiöön ja olosuhteita lähdetään kehittämään hänen tarpeistaan käsin sellaisiksi, että ne kaikki palvelevat häntä saavuttamaan kansainvälisen huipputason.
Urheilija
keskiössä on siis oikea ajattelutapa, mutta itseäni mietityttää, jos ajatus
onkin vain kulissi. Korostetaan urheilija keskiössä –ajattelua, mutta
todellisuudessa rakennetaan ja lisätään tarpeettomia organisaatioita ja toimijoita
huippu-urheilukentän laidalle. Laitetaan rahat suunnitteluun ja raskaiden
organisaatioiden muodostamiseen, joiden yhtenäinen pyörittäminen on
haasteellista. Toivon todella, että ajatukseni on vääriä!
Suunnitellaan
suunnittelun ilosta ja luodaan erilaisia ohjelmia ja visioita, kuten seuraava: ”Urheilijan polun osaamisella, yhteistyöllä
ja intohimolla parhaaksi pohjoismaaksi 2020.”. Pyöritellään huippu-urheilun
arvoperustaa ja voivotellaan, kun ollaan urheilusponsoroinnissa jäljessä muita
pohjoismaita miljoonia euroja. Missä on vika? Vaikuttaa siltä, että suomalaiset
urheilupäättäjät ja työryhmät hallitsevat kyllä suunnittelun jalon taidon,
mutta missä ovat keinot, joilla kaikki nuo hienot suunnitelmat toteutetaan.
Minun silmissäni osa tuosta kahdesta ja puolesta miljoonasta eurosta pölähti tuhkana ilmaan jo siinä
hetkessä kun sain tuon 40 –sivuisen kuvia vilisevän loppuraportin käsiini.
Olen
monessakin asiassa muutostyöryhmän kanssa samaa mieltä ja raporttiin listatut
kehittämiskohteet ovat huippu-urheilun saralla tänä päivänä hyvin ajakohtaisia.
Akatemioita on kehitettävä laajemman huippu-urheilukulttuurin saavuttamiseksi
ja joustavan urheilijan arjen muodostamiseksi erityisesti opiskelun ja urheilun
yhdistämisessä. Osaamisohjelma tuo urheilijoille ja valmentajille tietoa, joita
he eivät ehkä ole osanneet ajatella optimaalisen kehittymisen kannalta.
Huippuvaiheen ohjelma taas varmistaa huippujen kehittymisen ja pysymisen
maailman kärjessä. Nämä kaikki lunnollisesti tukevat toisiaan jos koko paletti
saada käytännössä toimimaan, on siitä todella suuri apu.
Mutta
saimmeko mitään uutta? Edellä esitetyt asiat tiedettiin varmasti jo ennen tämän
projektin läpikäymistä. Tarvitaan rahaa, parempaa yhteistyötä lajiliittojen
kanssa, akatemiaverkoston tiivistymistä, enemmän tukea kehittyvien
urheilijoiden arkeen ja osaamisen kartuttamista. Tässähän on asioita, jotka ovat
olleet urheilussa läsnä niin kauan, kun kilpaileminen ja harjoitteleminen ovat
siihen kuuluneet. Silti oli tarpeellista vaivata näitä asioita edestakaisin
kaksi vuotta ja käyttää siihen kohtuuttoman paljon rahaa. Niillekin rahoille
olisi varmasti ollut tehokkaampia käyttökohteita itse urheilijoiden parissa ja
voisimme olla jo aiemmin kuin 2020 pohjoisemaisessa vertailussa
huippu-urheilumaa.
Rahaa
tarvitaan aina ja varsinkin me urheilijat osaamme sanoa, mihin niitä resursseja
huutavimmin tarvitaan. Odottelinkin, milloin meitä urheilijoita lähestytään ja
tiedustellaan, mitä me tarvitsemme. Noin kuukausi sitten Olympiakomitea lähestyi
sähköisen kyselyn muodossa. Kyselyn tarkoitus oli kartoittaa urheilijoilta
ajantasaista tietoa epäkohdista ja nykytilasta, jotta järjestelmän
urheilijalähtöinen kehittäminen on mahdollista. Kyselyn kohderyhmänä olivat
aktiiviset ja jo huippu-urheilu-uransa päättäneet maajoukkuetason suomalaiset
urheilijat. Kyselyyn osallistumisella kerrottiin olevan mahdollisuus vaikuttaa
tukijärjestelmien kehittämistyöhön ja siviiliuran joustavampaan
yhteensovittamiseen urheilu-uran kanssa. Ihmettelen, miksi tällainen
kysely lähetettiin vasta nyt, kun suunnittelu on jo saatu päätökseen. Nämä
asiat olisi pitänyt selvittää muutostyön alkuvaiheessa, sillä ne ovat koko
muutoksen kantavan ajatuksen ”Urheilija
keskiössä” oleellisimpia osia.
Muutosraportissa
tulee hyvin vahvasti esille myös se, että huippu-urheilukulttuurin kehittyminen
vaatii laajan organisaation kehittymistä. Toivottavasti tällä kehitystyöllä
tarkoitetaan nimenomaan kehitystä siihen suuntaan, että johtajia karsitaan ja
raskaita organisaatioita kevennetään. Johtaminen ei tee Suomesta
huippu-urheilumaata vaan ratkaisevimman työn tekevät urheilijat ja valmentajat,
joille suurin osa huomiosta tulisi suunnata. Toki toiminta vaatii
suunntelmallisuutta ja oman pääkokkinsa, mutta liian monta samassa sopassa saa
vain sotkua aikaan. Emme tarvitse kaikkia niitä väliportaan johtajia, joita
nytkin erinäiset järjestöt ovat pullollaan.
Raportissa
oli esitettynä erilaisia resurssi-ideoita, joista en tosin löytänyt uusia
oivalluksia. Jo ennen kyseistä raporttia on tiedetty, että lajeista on muodostettava
mielenkiintoisia tarinoita ja tehtävä voimakkaampaa brändäystä, jotta media ja
penkkiurheileva suomalainen kiinnostuisivat. Esimerkiksi SM-liiga on osannut
tehdä tämän brändäyksen jo 1970 -luvulla. Miksi muut lajit eivät ole menneiden
vuosikymmenien aikana ottaneet siitä mallia ja lähteneet kehittämään omaa
tuotettaan yhteistyössä jo toimivien lajiryhmien ja jopa median kanssa? Miksei
ole rakennettu tarinoita ja saatu sponsoreita kiinnostumaan?
Mietin
pitkään, millä sosiologisella teorialla lähtisin tarkastelemaan tätä
huippu-urheilun muutostyöryhmän työtä ja sitä, miten muutos tulee tästä
jatkumaan. Pierre Bourdieu on puhunut vallan kentistä ja myös tähän
kokonaisuuteen voidaan soveltaa hänen näkemyksiään. Kilpaurheilun ydin on
yksinkertaisimmillaan ja ajatellessamme nimenomaan kilpailemista, puhdas
esimerkki valtakentästä, jossa taistellaan erilaisista pääomista, kuten voittopalkinnoista,
rahasta, maineesta ja kunniasta. Huippu-urheilijat rakentavat uransa aikana
itselleen valtavat sosiaaliset ja kulttuuriset pääomat. Huippu-urheilun
muutoksen tavoitteena on päästä toimimaan yhdellä suurella kentällä ja heidän
tavoitteena on vähentää ainakin lajien välistä kulttuurisen pääoman taistelua.
Urheilun luonne on hierarkkista, mutta lajien tukiorganisaatioiden ei tulisi
hakeutua siihen asetelmaan ja vaan juuri muutostyöryhmän suunnitelman
mukaisesti puhaltaa yhteen hiileen.
Tämä
huippu-urheilun muutostyöryhmän 40 –sivuinen raportti on Weberiä lainatakseni vain
aiemmin keksittyjen ideoiden ideaalimalli siitä, miten suomalaisen urheilujärjestöelämän
tulisi huippu-urheilijan tukemiseksi kehittyä. Tärkeintä on kuitenkin, että
urheilija on asetettu keskiöön. Lavasteet urheilijan ympärillä ovat
periaattessa tuttuja, mutta joko ne nyt saataisiin toimimaan kokonaisuutena ja
vain urheilijan arkea edistäen. Jää siis nähtäväksi, kuinka puhtaasti nämä
suunnitelmat toteutetaan ja keinot kulisseissa saadaan toimimaan.
maanantai 14. tammikuuta 2013
Missä mennään?
Buenas tardes amigos y amigas!
Täällä ollaan Teneriffan lämmössä. Kaksi viikkoa takana ja toivottavasti vielä yksi niitä parempi edessä. Ensimmäiseksi on pakko kehua tätä suomalaisurheilijalaumaa, joka on nyt täällä! Porukan yhteishenki on ollut aivan erilaista kun aikaisemmilla leireillä, joita olen koskaan etelässä viettänyt. Olemme useimmiten yhdessä syömässä, katselemassa lepopäivinäkin toistemme treenejä ja vietämme muutenkin enemmän aikaa porukalla. Se on ollut todella mukavaa. Olemme kuin yhtä perhettä!
Leiri on ollut harjoituksellisesti oma osaltani melko ailahtelevaa. Olen kova miettimään ja asioita ja myös stressaan, jos jokin ei oikein meinaa sujua. Kun tulimme tänne, jalat ottivat matkustuksesta melko pahasti itseensä ja olivat turvoksissa pari päivää. Oli vaikeuksia saada lenkkarit jalkaan.. Kun turvotus helpotti, olivat ensimmäiset treenipäivät tietenkin melko vaikeita, mutta kun selvisin niistä, seuraavat kuusi päivää menivät oikeinkin hyvin! Treeneissä vauhdit kasvoivat ja aitatekniikassakin oli muutamassa treenissä havaittavissa hieman flowta.
Mutta sitten yhdessä päivässä suunta kääntyi aivan päälaelleen. Tarkoitukseni oli juosta aitanopeuskestävyyttä, mutta jo aamulla tunsin, että nyt on kroppa aika väsynyt. Sinnikkäästi kuitenkin menin kentälle, verryttelin ja otin avausvedot, jotka tuntuivat todella vaikeilta. Juoksin kaksi ensimmäistä vetoa ja eihän siitä mitään tullut. Olin todella pettynyt ja väsynyt ja en pystynyt pidättelemään kyyneleitäni. En ole koskaan aiemmin itkenyt urheilukentällä muiden ihmisten nähden, mutta tulipahan nyt sekin tehtyä. Olin odottanut kyseistä treeniä todella paljon ja ehkä siksi ladannut siihen muita treenejä enemmän ja niinpä se kääntyikin minua vastaan. Jätin treenin kesken ja päätimme, että kevyt jakso alkaa kolme päivää suunniteltua aiemmin.
Olen kuitenkin hyvillä mielin, sillä tiedän että asiat oli hyvällä mallilla ennen tuota treeniä. Kun mietin nyt jälkeenpäin, olivat ensimmäiset merkit väsymyksestä havaittavissa jo aitapäivää edeltävässä treenissä. Silloin olin alkuun todella väsynyt, mutta treeni parani loppua kohden, joten en vielä osannut huolestua. Ennen olen pystynyt tekemään kovemman kahden viikon treenipätkän vielä näinkin lähellä kisakautta, mutta ilmeisesti tehoja on nyt saatu aiempaan paremmin irti ja siksi kroppa ei vaan jaksanut enää. Nyt on vaan maltettava ja annettavan hermoston palautua. Tavoitteena saada tälle viikolle vielä kaksi hyvää aitatreeniä ja yksi sähäkkä voimasessio. Muuten yritän nauttia auringosta ja kerätä nopeutta suoraan iholleni :)
Pienestä stressistä ja takapakista huolimatta aion kääntää tämän leirin vielä voitokseni! Pakottamalla se kisakunto ei varmasti tule ja siksi nyt onkin vain panostettava laatuun ja hyvään fiilikseen!
Täällä ollaan Teneriffan lämmössä. Kaksi viikkoa takana ja toivottavasti vielä yksi niitä parempi edessä. Ensimmäiseksi on pakko kehua tätä suomalaisurheilijalaumaa, joka on nyt täällä! Porukan yhteishenki on ollut aivan erilaista kun aikaisemmilla leireillä, joita olen koskaan etelässä viettänyt. Olemme useimmiten yhdessä syömässä, katselemassa lepopäivinäkin toistemme treenejä ja vietämme muutenkin enemmän aikaa porukalla. Se on ollut todella mukavaa. Olemme kuin yhtä perhettä!
Leiri on ollut harjoituksellisesti oma osaltani melko ailahtelevaa. Olen kova miettimään ja asioita ja myös stressaan, jos jokin ei oikein meinaa sujua. Kun tulimme tänne, jalat ottivat matkustuksesta melko pahasti itseensä ja olivat turvoksissa pari päivää. Oli vaikeuksia saada lenkkarit jalkaan.. Kun turvotus helpotti, olivat ensimmäiset treenipäivät tietenkin melko vaikeita, mutta kun selvisin niistä, seuraavat kuusi päivää menivät oikeinkin hyvin! Treeneissä vauhdit kasvoivat ja aitatekniikassakin oli muutamassa treenissä havaittavissa hieman flowta.
Mutta sitten yhdessä päivässä suunta kääntyi aivan päälaelleen. Tarkoitukseni oli juosta aitanopeuskestävyyttä, mutta jo aamulla tunsin, että nyt on kroppa aika väsynyt. Sinnikkäästi kuitenkin menin kentälle, verryttelin ja otin avausvedot, jotka tuntuivat todella vaikeilta. Juoksin kaksi ensimmäistä vetoa ja eihän siitä mitään tullut. Olin todella pettynyt ja väsynyt ja en pystynyt pidättelemään kyyneleitäni. En ole koskaan aiemmin itkenyt urheilukentällä muiden ihmisten nähden, mutta tulipahan nyt sekin tehtyä. Olin odottanut kyseistä treeniä todella paljon ja ehkä siksi ladannut siihen muita treenejä enemmän ja niinpä se kääntyikin minua vastaan. Jätin treenin kesken ja päätimme, että kevyt jakso alkaa kolme päivää suunniteltua aiemmin.
Olen kuitenkin hyvillä mielin, sillä tiedän että asiat oli hyvällä mallilla ennen tuota treeniä. Kun mietin nyt jälkeenpäin, olivat ensimmäiset merkit väsymyksestä havaittavissa jo aitapäivää edeltävässä treenissä. Silloin olin alkuun todella väsynyt, mutta treeni parani loppua kohden, joten en vielä osannut huolestua. Ennen olen pystynyt tekemään kovemman kahden viikon treenipätkän vielä näinkin lähellä kisakautta, mutta ilmeisesti tehoja on nyt saatu aiempaan paremmin irti ja siksi kroppa ei vaan jaksanut enää. Nyt on vaan maltettava ja annettavan hermoston palautua. Tavoitteena saada tälle viikolle vielä kaksi hyvää aitatreeniä ja yksi sähäkkä voimasessio. Muuten yritän nauttia auringosta ja kerätä nopeutta suoraan iholleni :)
Pienestä stressistä ja takapakista huolimatta aion kääntää tämän leirin vielä voitokseni! Pakottamalla se kisakunto ei varmasti tule ja siksi nyt onkin vain panostettava laatuun ja hyvään fiilikseen!
sunnuntai 6. tammikuuta 2013
Mielipidekirjoitukseni Huippu-Urheilu -uutisiin
Liitto
koheltaa valinnoissaan – taas!
Olen
25-vuotias naispika-aitajuoksija. Vuonna 2008 juoksin sadan metrin aidat aikaan
14,82. Olin tuolloin jo useamman vuoden hakannut päätäni seinään paikallaan
junnaavien ja jopa huononevien tulosten kanssa. Mielessäni pyörivät
lopettamispäätökset, mutta palo kehittyä urheilijana ja haaste kavuta ylös
tavoitteideni portaita sai minut jatkamaan uraani. Tuota päätöstä en ole
katunut päiväkään!
Päätöksen
jälkeen onnistuin löytämään urheilijana kehittymisen suunnan, jota kaikki
eivät välttämättä löydä koskaan. Olen oppinut kuuntelemaan itseäni, kehoani ja harjoittelemaan
tavoilla, jotka tuottavat tulosta. Olen onnistunut kapuamaan portaan kerrallaan
kohti tavoitteitani. Viime kesänä selvitin yhden ainakin omissa ajatuksissani
merkittävän portaan, kun juoksin EM-kisoihin vaadittavan A-tulosrajan ja
paransin kyseisissä kisoissa ennätykseni lukemiin 13,29. Neljä vuotta sitten
juostu aika on parantunut yli puolitoista sekuntia. Joka vuosi tulokset ovat
menneet eteenpäin ja ilo urheilemiseen on suuri.
Kun
puhun urheilu-urastani ja siihen liittyvistä tavoitteista, näen ne ennemminkin portaina kuin polkuna. Siihen
liittyy myös paljon vastoinkäymisiä ja ikäviä teräviä kulmia, joista monet eivät
edes tiedä. Viimeisin terävä kulma minun
kohdallani on ollut tämän syksyiset valmennusryhmien valinnat.
Valinnoille
asetettiin tietyt kriteerit. Itse olen Euroopan tilastossa sijalla 38, joten sinänsä ymmärrän miksi minua ei valittu. Valituiksi on kuitenkin tullut
urheilijoita, jotka eivät myöskään noita kriteerejä täytä . Näyttääkin siis siltä, että kriteerien tulkinta on
ollut enemmän tai vähemmän epämääräistä.
Minulle
on kerrottu, että asetettujen kriteerien lisäksi johtoportaalla ja
valitsijoilla on mahdollisuus käyttää henkilökohtaista pohdintaa jokaisen
urheilijan kohdalla. Tämä tarkoittanee sitä, että jos on lähellä noita
asetettuja kriteerejä, voidaan valintaa harkita erityisen kehittymisen tai
menestyksen vuoksi. Eli jos viime kesänä osoitti kehittymistä lajissaan
parantaen ennätystään ja onnistui esimerkiksi arvokisoissa, voitiin ryhmään
valita. Minulle kerrottujen perustelujen painotuksena oli se, että jonnekin se
raja oli vain vedettävä, sillä budjetti oli niin tiukka. Voiko budjetilla
perustella yksittäisten urheilijoiden valintoja? Eikö se ole laadittu ennen
niiden tekoa? Hauskinta tässä on se,
että mitään selkeää rajaa ei ole olemassa tai se on todella häilyvä, kun
tarkastelemme kriteerejä ja ryhmiin valittuja. Sitä on venytetty vähän sinne
sun tänne henkilökohtaisen pohdinnan värittämänä. Perusteluja taitaa löytyä
niin monta kuin on valittuja tai valitsematta jätettyjä urheilijoitakin.
Nuorten
tilastoja on verrattu aikuisten vastaaviin kun on valittu urheilijoita
aikuisten EM-ryhmään. Valitut ovat kovia tekijöitä ja voivat todellakin menestyä
tulevaisuudessa, mutta mielestäni niiden, jotka ovat
lähempänä sitä Euroopan tai maailman kärkeä, tulisi olla korkeammalla myös
silloin, kun tehdään valintoja valmennusryhmiin. Miten valitsijat perustelevat
sen, että heikommalla tuloksella tilastossa oleva on potentiaalisempi menestyjä
seuraavissa arvokisoissa?
Vai onko
kyse sittenkin pärstäkertoimesta? Jos urheilijan tyyli liikkua sillä omalla
”polullaan” ei miellytä päättäjiä, hän ei ansaitse osakseen luottamusta ja
valintaa ryhmään. Jos on kypsynyt ja kehittynyt
urheilijana keskivertoa myöhemmin, niin ilmeisesti oletetaan, ettei ainakaan
jatkossa voi enää kehittyä.
Vaikka ryhmiin kuuluminen on osin vain muodollisuus, siihen liittyy
myös se tärkeä taloudellinen puoli. Jos voisin sanoa kuuluvani EM-ryhmään,
olisi se minulle valtava valttikortti henkilökohtaisten tukijoiden hankinnassa.
Minulle ryhmään kuulumisen antama status ei ole kuitenkaan se tärkein asia, vaan
olen huolissani taloudellisista
mahdollisuuksistani panostaa urheilemiseen ja huipulle
tähtäämiseen. Tiedän, että ryhmään kuuluminen ei olisi ratkaissut
tilannetta, mutta apu se olisi kuitenkin ollut.
Monet ovat puhuneet minulle SUL:n toiminnasta pienten piirien
puuhasteluna. Ainahan se on ollut hieman etelän piirien sisäisesti rakentunutta,
mutta toisaalta suuri osa yleisurheilun harrastajista ja ammattimaisesti harjoittelevista
urheiljoista on etelästä ja ehkä siksi myös päätöksenteko on keskittynyt sinne.
Samat henkilöt ovat tehneet näitä päätöksiä pitkään ja siksi herääkin kysymys
tärkeiden pelisuhteiden ylläpitämisestä. Vain he, jotka siellä toimivat ja
päätöksiä tekevät, voivat miettiä oman tuntonsa kanssa, ovatko valintoihin
vaikuttaneet tietyt "hyvä veli" -järjestelmän vaatimat suhteet.
Milloinkohan
on tulossa luvattu johtoportaan tuuletus? Kaikki viime vuosien kohellukset
erinäisten valintojen kanssa ja niistä syntynyt epäluottamus organisaatiota
kohtaan pistää miettimään, mitä varten Suomen Urheiluliitto on olemassa? Mielestäni
itse urheilun ja tulosten pitäisi olla kaiken yläpuolella ja puhua puolestaan.
Olisiko parempi
vain unohtaa koko SUL ja myös se arvostus, jota ainakin itse olen sitä
organisaatiota kohtaan joskus kokenut. Paljon suuremman tuen olen saanut teiltä
kaikilta mahtavilta ihmisiltä, jotka olette tukeneet näidenkin vastoinkäymisten
aikana. Te olette jaksaneet valaa minuun tsemppiä taistella eteenpäin. Toivottavasti
muutoksia on todellakin luvassa, jotta pystyisimme taas joskus arvostamaan sitä
organisaatiota, jonka pitäisi olla olemassa portaidemme terävien reunojen
pyöristämistä varten.
Elisa
Leinonen
pika-aitajuoksija
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)