lauantai 26. marraskuuta 2011

Uusia ympyröitä

Hellurei!

Syksy on pitkällä ja joulukin jo kuukauden päästä. Joulun jälkeen alkaakin viimeiset valmistautumiset hallikauden kisoihin. Treeni ovat jatkuneet mukavissa merkeissä ja mitään sen suurempia ongelmia ei ole ollut. Runsaan juoksemisen vuoksi pohkeet ovat olleet välillä melko tiukilla, mutta omalla lihashuollolla olen saanut pidettyä ne juoksukunnossa. Olen myös parantanut tapani hieronnassa käymisen suhteen. Ero aikaisempaa on se, että nyt yritän pitää yllä jonkinlaista säännöllisyyttä, ettei lihakset edes ehtisi mennä kovin tukkoon. Aikaisempina vuosina hieronnan käyttö on ollut minulla melko vähäistä, mutta en ole silloin pystynytkään treenaamaan suhteessa näin kovaa. Ja onhan se niinkin, että mitä vanhemmaksi tulee, sitä enemmän tällaiset asiat kasvavat merkitykseensä.

Tällä hetkellä treenailen Etelä-Afrikassa. Satuin avaamaan suuni oikeaan aikaan oikeassa paikassa ja minulle ehdotettiin tällaista leirivaihtoehtoa. Päätin lähteä koittamaan tällaista mahdollisuutta. En ole aikaisemmin ollut tähän aikaan vuodesta etelässä ja siksi leiri tuokin paljon uutta tullessaan. Mutta mikäpä täällä on ollessa. Treeniolosuhteet ovat erinomaiset. Treeniareenamme pinta on tartanin sijaan lyhyttä nurmea, joka on tässä kohtaa kautta todella hyvä jaloille. Tosin alkuun siihenkin täytyi totutella varovaisesti, sillä pohkeet meinasivat alkaa kiukuttelemaan heti ensimmäisessä treenissä. Nyt kaikki on kuitenkin hyvin ja treenit ovat lähteneet hyvin käyntiin. Kelit ovat pääasiassa suosineet, mutta välillä täällä on todella raivokkaita ukkoskuuroja ja vettä tulee niin paljon, että tiet lainehtivat. Tällä hetkellä aurinko paistaa ja näyttäisi tulevan lämmin päivä. Iho siis punoittaa taas illalla ;)

Kun palaan Suomeen, alan juoksemaan kovaa ja etsimään lisää nopeutta jalkoihini. Sehän on se yksi suurimpia kehittämisen kohteita tälle vuodelle. Toivotaan, että sitä vielä jostain löytyy!

Vapaa-aikani täällä kuluu opiskellessa ja välillä rentoudun muissakin merkeissä. Kun pääsen Suomeen, minulla on tiedossa kaksi tenttiä, joihin olen yrittänyt ahkerasti lukea. Olen myös kuunnellut luentoja Internetistä. On se vaan kätevää tämä nykyaika. Haluaisin täällä ollessa käydä myös safariajelulla katselemassa leijonia ja sarvikuonoja. Suunnitteilla on myös kalastusreissu paikalliselle joelle. Olisi mahtavaa saada jokin hillittömän iso erikoinen kala :)

Ihanaa, kun tulee joulu. Olen todellakin jouluihminen ja tykkään hössöttää joulujutuilla. Täällä kaikki sellainen on kuitenkin kovin kaukaista, sillä kesä ja joulukoristukset eivät oikein sovi yhteen ajatusmaailmassani. Eikä täällä edes ole nähtävissä samanlaisia koristuksia kuin Suomessa. Nyt pari viikkoa tehokasta hössötysaikaa menee ohitse täällä ollessa, mutta aion ottaa sen kaiken takaisin, kunhan pääsen kotiin!

Treenit jatkuvat iloisissa ja innokkaissa merkeissä. Mukavaa joulun odotusta kaikille!